”Tämä on meille todella hieno yhteinen tunnustus ja motivoi jatkamaan sitä työtä, jota olemme yhdessä tehneet. Olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että henkilöstömme on haastavan pandemia-ajan jaksanut panostaa paitsi omaan, myös yhteiseen hyvinvointiimme. Meillä on aidosti välittävä, toisistamme huolehtiva työyhteisö, jossa ketään ei jätetä yksin”, Visma Real Estaten henkilöstöjohtaja Salla Arvonen kertoo.
Visma Real Estatella panostetaan monipuolisesti työntekijöiden hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Henkilöstöltä kiitosta saavat niin yrityksen avoin ja keskusteleva ilmapiiri kuin yhdenvertainen työympäristö, jossa kannustetaan ja autetaan toisia. Esimiestyön kehittämisellä on voitu varmistaa yhdenmukainen ja ennustettava johtaminen, joka omalta osaltaan lisää henkilöstön hyvinvointia.
”Oli erityisen ilahduttavaa huomata, että työntekijöiden hyvinvointi on otettu osaksi strategiaa ja myös se, että monet toimenpiteistä kohdistuvat työn arkeen. Se on otollisin ympäristö edistää mielenterveyttä. Toivottavasti tämä tunnustus kannustaa teitä jatkamaan upeaa työtä samalla innolla tästä eteenpäinkin.”, Mieli ry:stä kommentoitiin Visma Real Estaten suunnitelmia työntekijöiden mielenterveyden edistämiseksi.
Hyvän mielen työpaikka® -merkki myönnetään hakukriteerit täyttäville yrityksille vuodeksi kerrallaan. Visma Real Estatelle merkki on myönnetty kausille 2021-2021, 2022-2023 ja kolmannen kerran myös kaudelle 2023-2024.