Ajankohtaista

Kestävä kehitys kuplii pinnan alla – 8 kiinteistöalan nousevaa trendiä

Kiinteistö- ja rakennusalan teknologiaan keskittyneen kasvuyritysyhteisön PropTechin hallituksen puheenjohtaja Mikael Långström poimi pyynnöstämme esimerkkejä kiinteistöalan uutta luovista palveluista. Suuri osa asumisen ja kiinteistöalan digitalisaation nousevista trendeistä liittyy kestävään kehitykseen.

Paluumuuttaja arvostaa monipuolista työnkuvaa

”Minulla on aina ollut tosi turvallinen ja rauhallinen olo Visma Real Estatella. Olen saanut aika vapaasti päättää, miten asioita hoidan – on tietynlainen valta päättää asioista. Nämä tekijät vaikuttivat totta kai siihen, että halusin palata yhtiöön”

Juha Raitanen on nimitetty Business Area Directoriksi Visman uuteen Ecosystem-segmenttiin – Fokus digitalisaatiossa ja tekoälyn hyödyntämisessä

Ohjelmistoyhtiö Visma on nimittänyt Juha Raitasen Business Area Directoriksi Visma-konsernin uuteen Ecosystem-segmenttiin ja osaksi Visma-konsernin laajennettua johtoryhmää.

Digitaaliset järjestelmät kirittävät isännöintiä uuteen rooliin

Maailma muuttuu, ja isännöinti sen mukana. Jatkossa isännöitsijä on entistä vahvemmin taloyhtiön kumppani ja neuvonantaja, ja huolehtii kiinteistöjen arvon säilymisestä. Tämä on mahdollista, kun sähköisistä järjestelmistä otetaan kaikki hyöty irti.

On tärkeää, että asiakaspalaute otetaan vakavasti ja sille myös tehdään jotain

Visma Real Estate hyödyntää aktiivisesti NPS-kyselyitä toimintansa ja asiakaspalvelunsa kehittämiseksi. Saatuja tuloksia ja palautteita on seurattu jo useampia vuosia. Näiden perusteella on tehty ja tehdään toimenpiteitä, ja tulokset ovat parantuneet koko ajan. Miten mittaukset tehdään ja mitä ne kertovat?

Käyttäjäpäivät on nyt Visma Real Estate Forum

Visma Real Estaten asiakastapahtuma muuntautuu Käyttäjäpäivistä uudenlaiseksi, Forum-nimiseksi asiantuntija- ja verkostoitumistapahtumaksi.

Marketing Specialist Joonas Reijonen

Lyhennetty työviikko on aina yksilöllinen ratkaisu – työntekijän tarpeet tärkeää kuulla avoimin mielin

”Kun oli enemmän aikaa palautua, tuntui, että saa enemmän tehtyä myös töissä. Vaikka työviikon aikana oli vähemmän tunteja, ajankäyttö oli tehokkaampaa”

Rajapintoja, digitaalisia kaksosia ja pääsynhallintaa: kiinteistönhallinta astuu nykyaikaan

Digitalisaatio on edennyt kiinteistöalalla melko verkalleen, mutta vääjäämättä. Jatkossa yhä useampi palvelu muuttuu sähköiseksi – ja kehittyy monia uusia, joista nyt on vasta haalea aavistus.

Pamiksella siirrytään Huoneistotietojärjestelmään rautaisen projektinjohdon ja Hausvisen rajapinnan avulla

Pirkanmaalla tapahtuu, sillä alueella satoja taloyhtiöitä isännöivä Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti, eli tuttavallisemmin Pamis, on hyvässä vauhdissa oman Huoneistotietojärjestelmään (HTJ) siirtymisensä kanssa. Vaikka määräaika Maanmittauslaitoksen ylläpitämään rekisteriin siirtymisessä häämöttää jo vuoden 2023 lopussa, Suomen taloyhtiöistä vain alle 18 % on huhtikuuhun mennessä oman siirtymänsä tehnyt.